28. elokuuta 2014

Jurlique - alekoodi!




Onko sinulla suosikkimerkkiä ihonhoitotuotteissa? Minä en ole aiemmin sellaista yhtä ainoaa oikeaa merkkiä löytänyt, ennen kuin pääsin kokeilemaan Jurlique -ihonhoitosarjaa. Onko merkki sinulle jo tuttu?

Luonnolliset ihonhoitotuotteet ovat aina kiinnostaneet minua, mutten ole ehtinyt aiheeseen oikein paneutua. Kun Jurliquen Suomen edustaja otti minuun alkukesästä yhteyttä, oli ajoitus juuri oikea, sillä olen 40-vuotta täyttäneen ihoni kanssa uuden edessä. Olen aina huolehtinut ihostani ja kokeillut kaikenlaisia ihmevoiteita ja kalliitakin purkkeja ja purteloita, mutta tuntui jotenkin, että herkkä ihoni enemmänkin ärtyi kuin olisi ollut niistä kovin otettu ja alkanut loistamaan.

Joten olin todella kiinnostunut kuulemaan lisää tästä luonnollisesta ihonhoitotuotemerkistä! Paikallinen Jurlique -edustaja, ihana Marika tuli käymään meillä kahvilla heinäkuun alussa ja saimme jutella ihonhoidosta ja miettiä, mitkä Jurliquen tuotteista sopisivat juuri minun iholleni.  Sain paljon tietoa ja vastauksia kysymyksiini.

Jurlique -tuotteiden luonnosta saatavat raaka-aineet ovat biodynaamisesti luomuviljeltyjä. Jurlique on johtava luonnollisten ihonhoitotuotteiden valmista ja se on toiminut 25 vuotta alalla kehittäen luonnon omien tehoaineiden hyödyntämistä kosmetiikassa. Yritys toimii muutenkin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, lue ihmeessä lisää Jurlique Finlandin sivuilta!

Sain kokeiluun monta upeaa tuotetta, joita olen nyt testannut puolitoista kuukautta. Eli voin todellakin rehellisesti ja kokemuksen kautta suositella tätä upeaa ihonhoitosarjaa sinullekin! Herkkä ja oikutteleva ihoni ei ole koskaan ollut näin pehmeä, rauhallinen, kirkas ja jopa hehkunut kuulaana!

Kerron yksityiskohtaisemmin kokeilemistani tuotteista pian uudessa postauksessa, mutta sitä ennen haluan jo kertoa sinulle alekoodin RiikkaSyys, jolla lukijani saavat Jurlique -tuotteista huikean 15 % alennuksen Home of Kikas -verkkokaupasta!


Marika pitää ihonhoito-iltoja Jurlique -tuotteilla Pohjanmaan alueella, joten häneen kannattaa ottaa yhteyttä, mikäli haluaisit järjestää kaveriporukalle mahdollisuuden tutustua tuotteisiin. Hänellä on myös putiikki Vaasan Raippaluodossa, jossa kannattaa käydä, mikäli olet paikkakuntalaisia!

I have been testing the awesome all-natural skin care products by Jurlique for the past one and a half month and I can highly recommend them! Get an exclusive 15% discount at Home of Kikas webshop with the code RiikkaSyys!


Suosittelen!
Riikka


/ Blogiyhteistyö - Blog Collaboration /
/ Tuote saatu bloginäkyvyyttä vastaan /


27. elokuuta 2014

Ekotuolit by Pintanikkarit








Jos jostain, niin näistä Ekotuoleista olemme jo pitkään unelmoineet meidän huvilalle. Postasin jo kaksi vuotta sitten suunnitelmistamme hankkia niitä, joten voitte kuvitella kuinka tyytyväinen olin, kun minulle tarjoutui tilaisuus tehdä yhteistyötä Pintanikkareiden kanssa! 

Nämä tuolikaunottaret ovat Siperian lehtikuusta, joten ne ovat huoltovapaat. Puu harmaantuu kauniisti melko pian, varsinkin kun ankara meri-ilma sitä käsittelee. 

Ekotuolit ovat todella mukavat istua. Halusimme laiturille sellaiset istuimet, joissa ei tarvitsisi olla pehmusteita, sillä niitä ei voi merituulien riepoteltavaksi jättää. Nämä eivät pehmusteita kaipaa ja niskatyynyt ovat helppo irroittaa sateen sattuessa. Istuma-asento on mukavan rento ja siinä kelpaa katsella auringonlaskua pidempäänkin.








Ekotuolien design on tyylikäs. Ne sopivat monenlaiseen sisustusmakuun, niin mökkimiljööseen, kotiterassille, puutarhaan, merenrantamaisemiin kuin vaikka ihan sisäkäyttöön!

Ekotuolit toimitetaan näppärästi valintasi mukaan kompaktina pakettina joko lähimpään postiin tai matkahuollon toimipisteeseen. Ne saa tilattua myös kotiin kuljetettuna ja vieläpä kasattuna, jos niin haluat, katso lisätietoja Pintanikkarit.fi

Mutta ne ovat kyllä helppoja kasata itsekin pakkauksen ohjeen mukaan. Meidän tuolit pisti näppärästi pystyyn meidän 11v ihan itse, joten ei ole hankala homma! Puupalat sidotaan yhteen köysinarulla, jonka päät voi joko jättää roikkumaan, sitoa ne rusetille tai sitten kieputtaa ylimääräisen köyden sykerölle, kuten minä tein.

Joko teille on hankittu omat Ekotuolit? Pintanikkarit ovat olleet tänä kesänä Kalajoen Loma-asuntomessuilla ja Jyväskylän Asuntomessuilla, joten ehkä olet tutustunut tuoleihin messuilla? Heiltä löytyy myös paljon muita mielenkiintoisia tuotteita messuilla ja nettimyynnissä, joihin kannattaa tutustua! 


The wooden Ecofurn chairs by Pintanikkarit.fi are a stylish choice for terraces, gardens, docks and piers!


Viikonloppuna vietetäänkin sitten huvilakauden päättäjäisiä
täällä Pohjanmaan rannikolla!
Riikka



/ Blogiyhteistyö -  Blog Collaboration /
/ Tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan /


19. elokuuta 2014

Juthbackamarknaden - Suomen suurin kirppistapahtuma





Ensi perjantaina ja lauantaina 22.-23.8 järjestetään taas täällä meidän pikkukaupungissa Suomen suurin rompetoritapahtuma eli Juthbackan markkinat . Viime vuonna kirppismyyjiä oli alueella yli 700 ja kävijöitä vuorokauden aikana huimat 35.000! Iso osa meidänkin kodin ja huvilan kirppislöydöistä on tehty siellä viime vuosien aikana.

Myyjiä tulee ympäri Suomen ja vanhojen tavaroiden ammattimyyjiä aina Ruotsista asti. Kirppikseltä on mahdollista löytää siis todellista antiikkia kohtuuhinnoin ja tietysti tavallista kirppiskamaa lastenvaatteista kodin käyttöesineisiin. Ja mikä parasta, hinnat ovat aina neuvoteltavissa ;)








Odotan jo innolla ensi perjantaita! Jos olet yhtään kirppisihminen, niin nämä markkinat pitää ehdottomasti kokea ainakin kerran elämässään! 















Joten tule sinäkin ihmeessä vaikka kauempaakin, myynti alkaa virallisesti perjantaina klo 16.00 ja jatkuu vuorokauden ympäri lauantaihin kello 16 asti. Vaikka alueelle saapuva väkiluku kuulostaakin hurjalta, niin myyntialue on niin laaja ja nurmikäytävät niin leveät, että tunnelma on tiivis, muttei ahdas. Ja parkkialuetta riittää ja paikoitus on hienosti hoidettu paikallisten vapaaehtoisten voimin eli hyppää porukalla autoon perjantaina ja saavu paikalle!

Lauantai-iltana lähdenkin sitten työpaikan naisten kanssa hieman tuulettumaan ensimmäisten tiukkojen työviikkojen jäljiltä, joten todella kiva viikonloppu on tiedossa!


Next Friday will be organised the biggest outdoors flea market in Finland called the Juthbackamarknaden. Come and visit our little town and experience the amazing market atmosphere with over 700 sellers and 35.000 visitors during 24 hours! See you there!



Viikonloppua jo odotellessa,
Riikka


17. elokuuta 2014

Huvilan terassilla




Lomailu loppui ja arki alkoi meidän perheessä viime viikolla, kun työt, koulu ja päivähoito alkoivat. Minäkin palasin vuoden opintovapaalta virkatöihini ammattiopiston laaja-alaiseksi erityisopettajaksi. Kuten jo viime postauksessa kirjoittelin, eivät sisustusartesaaniopintoni ole vielä ihan valmiit, mutta enköhän saa ne tässä syksyn aikana loppuun. 

Kulunut viikko oli niin työn ja arkeen totuttelun täyteinen, ettei blogi päivittynyt eikä Instagramiinkaan ehtinyt juuri kuvia laittaa :) Joko teillä on jo arkeen totuttu?






Tämän ensimmäisen arkiviikon jälkeen viikonloppukin tuntui taas oikealta viikonlopulta. Me juhlimme perjantaina faffan syntymäpäiviä ja eilen olimme kummitytön 6v-synttäreillä, joten iloista seuraa ja ihania herkkuja on ollut yllin kyllin tarjolla tänä viikonloppuna!





Nyt kun ilmat ovat viilenneet, on huvilan terassilla pitänyt jo välillä kääriytyä torkkupeittoon. Puuvillaiset peitot ovat edelleen mun suosikkeja, sillä ne kestävät hyvin käyttöä ja pesua. Löysin tuon Instassa jo aiemmin näkyneen liukuvärjätyn ohuen torkkupeiton Hemtexin alesta.Vasta syksyn kylmetessä otan villahuovat esille. 




Kuvien isot lyhdyt olen aikoinaan ostanut Säteestä ja pöydän tuikkukipot ovat Blossomista. Pöydän koristeena on männynoksia ja kuivunut harmaantunut oksankarahka. Maljakkoon keräsin kauniita kaisloja satamasta, jossa veneemme on myrskytuulia suojassa.





Tänään on ihanan aurinkoinen päivä, joten istun tässä terassilla kirjoittelemassa ja kuuntelen merilintujen etäistä ääntä ja pienten laineiden loisketta. Täällä luonnon keskellä aivot lepää!


I'm enjoying the sunny afternoon at the terrace of our summerhouse. Have a great Sunday folks!


Rentoa sunnuntaita!
Riikka


4. elokuuta 2014

FACTORY -saunatekstiilit








Saunominen on ehdottamasti yksi kesäiltojen parhaista puuhista. Nautin saunapuiden kantamisesta pärekorissa yläpihan puuvarastosta alas merenrantasaunaan. Myös vedenkanto yläpihan vesisäiliöstä on ollut juuri sopivaa hyötyliikuntaa näinä hellepäivänä, mutta kohtahan sekin lysti loppuu, kun saamme uudesta kaivosta vedet putkea pitkin saunalle :) 

Saunominen on jäänyt muutamina päivinä väliin kuumuuden takia. Täällä meren rannalla tuulee melkein joka päivä, tai ainakin osan päivää, joten ne läkähdyttävät helteet, joista on raportoitu, eivät ole tuntuneet meillä niin hurjilta, vaikka ihanan kuumia päiviä onkin ollut.








Nämä upeat pellavaiset FACTORY -saunatekstiilit* ovat kaunistaneet meidän saunaa tänä kesänä. Iso kiitos naantalilaiselle Tarja Ritari Designille! Printti on ihanan nostalginen, muttei liian romanttinen eli just mun makuun!

Pellavainen laudeliina suojaa puuta hieltä, joten saunan kuuraamiseen käytettävä aika vähenee, mahtavaa! Olen huuhdellut liinan saunan jälkeen ja laittanut sen merituuleen kuivumaan, joten sitä ei tarvitse pestä kunnolla kuin joskus harvoin kaupungissa käydessään. 

Saunatekstiilit ovat aina oiva tuliainen mökille ja lahja uuteen kotiin. Ja vaikka ne mielletäänkin enemmän juuri mökkisaunoihin, niin minä ainakin käyttäisin mielelläni omaa laudeliinaa myös kerrostalojen yhteissaunojen lauteilla, joten ne eivät ole hullumpi lahjaidea myös kerrostalon asukkaille. Siis vaikka itselleen saunailtojen iloksi! Löydät sinua lähimmän FACTORY by Tarja Ritari Design jälleenmyyjän täältä! Ja vaasalaisethan saavat omansa Säteestä!

Tykkään siitä, että saunakin on hieman sisustettu. Muistan etsineeni tuota sisustussilmääni miellyttävää löylyvesikiulua todella kauan, mutta en kyllä yhtään enää muista mistä sen sitten vihdoin löysin. Eikä kiulun pohjassakaan ollut valmistajan nimeä, kun kävin äsken asian tarkistamassa. Löylykauha on Leviltä, poronsarvi sopii mielestäni hyvin tänne eteläänkin saaristoluonnon keskelle.

Ovatko Tarja Ritari Designin tuotteet sinulle jo tuttuja? Tuleeko sun yleensä käytettyä laudeliinaa? 

Postasin aiemmin kesällä kuvia meidän upeasta pellavaisesta FACTORY roikkalamppu -tyynystä, joka on katoksen alla terassin kulmasohvalla. Jos se juttu meni ohi lomien takia, niin löydät sen täältä. Ja huomasin just ihanan Deko133 -blogin Kristiinan postanneen TRD:n kauniista mustasta roikkalamppu -keittiöpyyhkeestä, jonka hän osti Säteestä, katso ihmeessä juttu ja kuvat täältä!


These beautiful FACTORY -sauna textiles are made by Tarja Ritari Design.


Mutta nyt netti kiinni ja saunaan!
Riikka 


/ blogiyhteistyö - blog collaboration /
/ *tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan /
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...