27. heinäkuuta 2014

Pitkä kirje kesäkuulumisia




Oho, nyt on vierähtänyt kolme viikkoa viime postauksesta! Ei oikein tiedä mistä aloittaisi, kun niin paljon on tapahtunut. Mutta ihan ensin: mitä sulle kuuluu?! Toivottavasti olet nauttinut helteistä ja upeista kesäpäivistä!

Viimeksi kirjoittelin tänne kuun alussa 40v-synttäritunnelmissa. Kiitos teille kaikille ihanille, jotka olette täällä blogissa, Facebookissa ja Instagramissa onnitelleet juhlapäiväni johdosta! Postaan jutun niistä ihan perhepiirillä juhlituista kekkereistä myöhemmin. 

Niin siis, mitä meille oikein kuuluu? Tämä blogiloma ei ollut mitenkään ennalta suunniteltu, päinvastoin, sillä olin ajatellut tänä kesänä postailla ennätystahtiin, koska innostukseni bloggailuun on taas korkealla. Mutta sitten tämä elämä ja hellepäivät vaan veivät mennessään! Aamuisin on nukuttu piiiitkään ja iltaan asti on touhuttu perheen kanssa. Ja kun aurinko huvilalla laskee siinä yhdentoista maissa ulapan taa, niin hoksataan mennä nukkumaan. Eikä siinä sitten enää jaksa läppäriä avata, vaikka mielessä monta jutun aihetta olisinkin. Me ollaan oikein kunnolla keskitytty oman perheen kesken lomailuun tänä kesänä, sillä viime kesät ovat menneet kaikenlaisten (mukavien, mutta aikaavievien, kyllähän te tiedätte :) rakennus- ja sisustusprojektien parissa kesälomamatkoja lukuun ottamatta. Päivät kuluvat kyllä nopeasti ihan vaan veneillen, uiden, saunoen, mölkkyä pelaten, ruokaa laittaen ja elosta ja lämmöstä nauttien ulkosalla. 

Ei me kuitenkaan ihan olla mökkihöperöidytty, sillä muutama pikkureissu on tullut tehtyä. Kävimme koko perheen voimin katsastamassa Kalajoen loma-asuntomessut, jossa tämä kuvakin on otettu meidän 5veen kanssa. Kunnon vilpertti ilme messupäivän päätteeksi, joten voit kuvasta päätellä katselimmeko enemmän sisustuksia vai sitä, ettei hattupää alittanut rajanaruja huoneiden puolelle :D Ja eilen palasimme Jyväskylästä, jossa olimme Mummimaailmassa/Ukkilandiassa eli lapsuuteni maisemissa vanhempieni luona käymässä. Me pääsimme ilman hattupäätä yhdeksi hellepäiväksi asuntomessuille  hikoilemaan. Me nautittiin myös vaihteeksi muutaman tunnin tehokkaasta aleshoppailusta ilmastoiduissa liikkeissä. Vietimme myös yhden aamupäivän lasten puuhapuistossa Peukkulassa, ja lopun aikaa lilluimmekin sitten ihanan kuumassa järvivedessä mökillä Laukaassa, grillasimme avotulella ja tapasimme serkkujeni perheitä, jotka ovat mökkinaapureitamme. Siinä muistelimme lapsuutemme kesiä, kun leikimme ja uimme aamusta iltaan niinkuin nyt nämä pikkuserkukset, joita oli leikeissä mukana seitsemän. 

Jos olemme joutenolossa petraneet edellisiin kesiin, niin muutamien ystäväperheiden kylään kutsumisessa on meillä vielä loppukiri otettava ennen syksyn alkua :) Onhan vielä kesää jäljellä, joten nou hätä! Eikä me yksin olla huvilalla oltu, vaikka tästä nyt sen kuvan ehkä saikin. Synttäreideni jälkeen siskoni perhe jäi meille kyläilemään ja viime viikolla ystäväperheemme Helsingistä lomaili meillä pari päivää. Ja edellisviikolla grillasimme kaupunkikotimme naapureiden kanssa meidän huvilalla ja toisena iltana appivanhemmat olivat saunomassa ja yhden päivän vietimme lasten serkkujen kanssa meidän huvilan läheisellä "yksityisellä" luonnon hiekkarannalla, jossa olemme tänä kesänä ehtineet retkeillä ruhtinaallisen usein. Mukavia huvilanaapureitamme olemme nähneet muita kesiä enemmän, sillä meillä on meneillään yhteinen porakaivoprojekti. Vettäkin jo saadaan 118 metrin syvyydestä eli huvilaelämä helpottuu jatkossa ihan huimasti, kunhan putket ja hanat asennetaan!

Entäs sitten sisustusrintamalla..? Enpä ole mitään ihmeellisiä tai isompia projekteja saanut tehtyä, enkä ole niitä erityisesti kaivannutkaan. Viime kevät oli sen verran työllistävä aina kesäkuun puoleen väliin saakka sisustusartesaaniopintojen ja asiakkaani toimitilojen sisustusprojektin kanssa, että kaipasin lomaa siitäkin rakkaasta harrastuksesta. 

Opintoni ovat nyt muutamia näyttöjä ja palauttamattomia kesätehtäviä vailla valmiit, joten kehtaan jo tällä työkokemuksella ja näillä opinnoilla tituleerata itseäni sisustussuunnittelijaksi, vaikken ihan valmis artesaani vielä olekaan. Palaan koulujen alkaessa vuoden opintovapaaltani takaisin mieluisiin virkatehtäviini Vaasan ammattiopiston erityisopettajaksi, joten sisustushommista saan syksyllä kivaa puuhaa palkkatöiden vastapainoksi.

Tästä tulikin pitkä kirje viimeisen kolmen viikon kesäkuulumisiamme, jaksoitkohan edes lukea sen tänne loppuun asti? Mutta siis mitä sulle kuuluu? Mä käyn uimassa välillä ja tulen sitten lukemaan sun kuulumiset, ettei lämpöhalvaus pääse iskemään :) 

Instagramissa olen muuten ollut aktiivinen, joten siellä seuraat juttujani enemmän reaaliajassa ja näet sisustuskuviani parhaiten näin kesäaikaan. Olen todella iloinen, kun seuraajia on kertynyt jo upeat 540 puolessa vuodessa! Nähdään siellä!


It´s been three weeks since my last blog post. How are you doing? This wasn't an intentional pause. It just happened due to the hot weather and family life :) We have been in our summerhouse, gone to the beach and enjoyed the lazy days. We have visited relatives and have had friends and family over. I hope you have had wonderful summer weeks too! I´m have been more active on Instagram, so see you there!


Helteestä nauttien,
Riikka




3. heinäkuuta 2014

Synttäripäivänä




USKALLA USKALTAA
Kaisa Kantola


Kun olit aikonut aloittaa
jotakin uutta ja ihanaa,
kuulit ehkä kun korvissa soi
ääniä tuolta ja täältä:

"Et sinä osaa! Et sinä voi!
Et edes uskalla uskaltaa!"

Vaan älä usko! Tietäsi kulje.
Kaikilta luuloilta korvasi sulje.
Elleivät voimasi perille yllä
matkallakin on mukavaa kyllä.

Iloisena saatat sanoa nyt:
"Olenhan ainakin yrittänyt!"



Uskallusta, itseluottamusta, toisten kannustamista 
ja iloa elämään meille kaikille!


I wish all of you a life filled with self-confidence and joy on my 40th birthday!


Terkuin,
tänään 40-vuotias Riikka :)


PS. Voin lämpimästi suositella tätä ikää,
sillä postaus on tehty yhteistyössä Elämänkokemuksen kanssa ;D




2. heinäkuuta 2014

FACTORY by Tarja Ritari Design











Nyt kuulkaas, mä olen ihan intona uudesta mielenkiintoisesta yhteistyöstä naantalilaisen Tarja Ritari Design`in kanssa. Posti kiikutti upean paketin, kiitos siitä, melkein kuin mun 40-vuotissynttärilahjaksi!! Ja se synttäripäivä on muuten huomenna, mutta se on sitten ihan oma juttunsa se :D


Saimme paketissa meidän huvilan terassin kulmasohvaa kaunistamaan Tarja Ritari Design`in FACTORY -tuoteperheen sisustustyynyn*. Se on aivan ihanaa valkoista pellavaa, niin laadukas ja sopivan rouhea. Lamppuprintti on moderni ja yksinkertaisen tyylikäs. Huomasin tyynyn Säteessä ja ihastuin siihen korviani myöten! Tuota tyynynpäällistä saa myös pellavan värissä ja mustana, nekin ovat upeita, katso lisää kuvia täältä.

Sanomattakin selvää, että tästä tyynystä tuli mun ehdoton suosikkityynyni! Mallailin sitä sohvan joka nurkkaan ja tuohon kulmaan se istui kuin valettu. Se on niin hieno harmaalla sohvalla, todellinen katseenvangitsija, kun keittiöstä astuu terassille. Meillä on huomenna huvilalla juhlat perheelle mun suuren päivän kunniaksi, joten on ihanaa kun terassin sisustus on viimeistelty!

FACTORY -tuoteperheeseen kuuluu muitakin mielenkiintoisia printtejä, jotka sopisivat meille, näet muut mallit täältä. Tarja Ritari Design`in Tarja Ritari-Andersson valmistaa kaikki tuotteensa itse, joten suunnittelu, kankaanpaino ja ompelu ovat taatusti kotimaista laatutyötä. FACTORY by Tarja Ritari Design -painokuviot on suunnitellut Ella Makkonen (muotoilija, AMK) työharjoittelunsa aikana. Inspiraationa oli tehdä sisustustuotteita rouheaan, teolliseen sisustustyyliin upeasta pellavasta. Tuotteita myy sisustusliikeet ympäri Suomea ja Putiikki Naantalissa. Löydät sinua lähellä olevan jälleenmyyjän täältä!

FACTORY -tuoteperheestä löytyvät myös kauniit saunatekstiilit, joista kerron pian lisää, sillä postipaketti sisälsi ihanuuksia myös meidän huvilan saunaan. Iso kiitos vielä Tarjalle yhteistyöstä ja kauniista tuotteista!


I´m so happy for the new collaboration with Tarja Ritari Design! I thank them for the great gift! This cushion cover is from the FACTORY -product line with an old lamp print. It´s my favorite! I have my 40th birthday party tomorrow at our summerhouse for the family, so it´s so nice that the terrace and the sofa look beautiful because of the new cushion! Thanks again Tarja Ritari Design! You can find your nearest retailer here. 


Onko FACTORY -tuotteet sinulle ennestään tuttuja?

Iloista heinäkuun alkua kaikille!
Riikka


/ blogiyhteistyö - blog collaboration /
/ *tuote/tuotteet saatu blogin kautta /




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...