27. heinäkuuta 2014

Pitkä kirje kesäkuulumisia




Oho, nyt on vierähtänyt kolme viikkoa viime postauksesta! Ei oikein tiedä mistä aloittaisi, kun niin paljon on tapahtunut. Mutta ihan ensin: mitä sulle kuuluu?! Toivottavasti olet nauttinut helteistä ja upeista kesäpäivistä!

Viimeksi kirjoittelin tänne kuun alussa 40v-synttäritunnelmissa. Kiitos teille kaikille ihanille, jotka olette täällä blogissa, Facebookissa ja Instagramissa onnitelleet juhlapäiväni johdosta! Postaan jutun niistä ihan perhepiirillä juhlituista kekkereistä myöhemmin. 

Niin siis, mitä meille oikein kuuluu? Tämä blogiloma ei ollut mitenkään ennalta suunniteltu, päinvastoin, sillä olin ajatellut tänä kesänä postailla ennätystahtiin, koska innostukseni bloggailuun on taas korkealla. Mutta sitten tämä elämä ja hellepäivät vaan veivät mennessään! Aamuisin on nukuttu piiiitkään ja iltaan asti on touhuttu perheen kanssa. Ja kun aurinko huvilalla laskee siinä yhdentoista maissa ulapan taa, niin hoksataan mennä nukkumaan. Eikä siinä sitten enää jaksa läppäriä avata, vaikka mielessä monta jutun aihetta olisinkin. Me ollaan oikein kunnolla keskitytty oman perheen kesken lomailuun tänä kesänä, sillä viime kesät ovat menneet kaikenlaisten (mukavien, mutta aikaavievien, kyllähän te tiedätte :) rakennus- ja sisustusprojektien parissa kesälomamatkoja lukuun ottamatta. Päivät kuluvat kyllä nopeasti ihan vaan veneillen, uiden, saunoen, mölkkyä pelaten, ruokaa laittaen ja elosta ja lämmöstä nauttien ulkosalla. 

Ei me kuitenkaan ihan olla mökkihöperöidytty, sillä muutama pikkureissu on tullut tehtyä. Kävimme koko perheen voimin katsastamassa Kalajoen loma-asuntomessut, jossa tämä kuvakin on otettu meidän 5veen kanssa. Kunnon vilpertti ilme messupäivän päätteeksi, joten voit kuvasta päätellä katselimmeko enemmän sisustuksia vai sitä, ettei hattupää alittanut rajanaruja huoneiden puolelle :D Ja eilen palasimme Jyväskylästä, jossa olimme Mummimaailmassa/Ukkilandiassa eli lapsuuteni maisemissa vanhempieni luona käymässä. Me pääsimme ilman hattupäätä yhdeksi hellepäiväksi asuntomessuille  hikoilemaan. Me nautittiin myös vaihteeksi muutaman tunnin tehokkaasta aleshoppailusta ilmastoiduissa liikkeissä. Vietimme myös yhden aamupäivän lasten puuhapuistossa Peukkulassa, ja lopun aikaa lilluimmekin sitten ihanan kuumassa järvivedessä mökillä Laukaassa, grillasimme avotulella ja tapasimme serkkujeni perheitä, jotka ovat mökkinaapureitamme. Siinä muistelimme lapsuutemme kesiä, kun leikimme ja uimme aamusta iltaan niinkuin nyt nämä pikkuserkukset, joita oli leikeissä mukana seitsemän. 

Jos olemme joutenolossa petraneet edellisiin kesiin, niin muutamien ystäväperheiden kylään kutsumisessa on meillä vielä loppukiri otettava ennen syksyn alkua :) Onhan vielä kesää jäljellä, joten nou hätä! Eikä me yksin olla huvilalla oltu, vaikka tästä nyt sen kuvan ehkä saikin. Synttäreideni jälkeen siskoni perhe jäi meille kyläilemään ja viime viikolla ystäväperheemme Helsingistä lomaili meillä pari päivää. Ja edellisviikolla grillasimme kaupunkikotimme naapureiden kanssa meidän huvilalla ja toisena iltana appivanhemmat olivat saunomassa ja yhden päivän vietimme lasten serkkujen kanssa meidän huvilan läheisellä "yksityisellä" luonnon hiekkarannalla, jossa olemme tänä kesänä ehtineet retkeillä ruhtinaallisen usein. Mukavia huvilanaapureitamme olemme nähneet muita kesiä enemmän, sillä meillä on meneillään yhteinen porakaivoprojekti. Vettäkin jo saadaan 118 metrin syvyydestä eli huvilaelämä helpottuu jatkossa ihan huimasti, kunhan putket ja hanat asennetaan!

Entäs sitten sisustusrintamalla..? Enpä ole mitään ihmeellisiä tai isompia projekteja saanut tehtyä, enkä ole niitä erityisesti kaivannutkaan. Viime kevät oli sen verran työllistävä aina kesäkuun puoleen väliin saakka sisustusartesaaniopintojen ja asiakkaani toimitilojen sisustusprojektin kanssa, että kaipasin lomaa siitäkin rakkaasta harrastuksesta. 

Opintoni ovat nyt muutamia näyttöjä ja palauttamattomia kesätehtäviä vailla valmiit, joten kehtaan jo tällä työkokemuksella ja näillä opinnoilla tituleerata itseäni sisustussuunnittelijaksi, vaikken ihan valmis artesaani vielä olekaan. Palaan koulujen alkaessa vuoden opintovapaaltani takaisin mieluisiin virkatehtäviini Vaasan ammattiopiston erityisopettajaksi, joten sisustushommista saan syksyllä kivaa puuhaa palkkatöiden vastapainoksi.

Tästä tulikin pitkä kirje viimeisen kolmen viikon kesäkuulumisiamme, jaksoitkohan edes lukea sen tänne loppuun asti? Mutta siis mitä sulle kuuluu? Mä käyn uimassa välillä ja tulen sitten lukemaan sun kuulumiset, ettei lämpöhalvaus pääse iskemään :) 

Instagramissa olen muuten ollut aktiivinen, joten siellä seuraat juttujani enemmän reaaliajassa ja näet sisustuskuviani parhaiten näin kesäaikaan. Olen todella iloinen, kun seuraajia on kertynyt jo upeat 540 puolessa vuodessa! Nähdään siellä!


It´s been three weeks since my last blog post. How are you doing? This wasn't an intentional pause. It just happened due to the hot weather and family life :) We have been in our summerhouse, gone to the beach and enjoyed the lazy days. We have visited relatives and have had friends and family over. I hope you have had wonderful summer weeks too! I´m have been more active on Instagram, so see you there!


Helteestä nauttien,
Riikka




6 kommenttia:

  1. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Ihanalta kuulostaa teidän heinäkuu. On nää harvinaiset helteet kyllä hyydyttäneet meikäläisenkin enimmän postausinnon. Nautinnollista kesän jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Anna, nautitaan nyt keleistä ja postaillaan sitten taas enemmän ilmojen viilettyä :) Iloa hellepäiviisi!

      Poista
  3. Heljä31/7/14

    Hei, kodin kuvalehden kautta löysin blogisi; ihanalta näyttää ja olet selvästi nähnyt vaivaa blogin ylläpitämiseen! Ihastuin ruokailutilassanne olevaan vitriiniin, jollaista itsekin etsiskelisin. Olisiko vinkkiä mistä voisi metsästää? Tosin minulle riittäisi kapeampi versio.. Mukavaa elokuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heljä, olipas mukava saada sinulta lukijapalautetta :) Tervetuloa tänne, kiva kun löysit blogini!

      Me ollaan kans tykätty vitriinistä, se on laadukasta työtä, sillä se on "kokopuuta". Valmistaja on Juvi Production, lisää tuotteista ja liikkeen osoite löytyy täältä: http://www.juvi.fi/tuotteet.html. Paikan päällä voi huonekaluihin suunnitella joitakin muutoksia, sillä tuotteet tehdään asiakkaan toiveiden mukaan ja värin/pintakäsittelyn voi päättää itse. Huonekalut voi myös maalata/käsitellä kotonakin, eli tuotteet saa puuvalmiina, jos niin haluaa. Voin suositella lämpimästi, laatikot ja ovet toimivat hyvin. Meillä on myös senkki Juvilta, se on myös hieno, vaikka itse sanonkin :) Toivottavasti löydät omasi! Mukavia kesäpäiviä sinulle!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...