30. maaliskuuta 2014

Huvilan sohvapöytänä vanhat laatikot








Nämä meidän huvilan olohuoneen sohvapöydät ovat vanhat tutut teille blogiani pidempään seurailleille. Ne pääsivät paikoilleen viime kesänä ennen meidän huvilla tehtyä lehtijutun kuvauksia. En muuten yhtään tiedä, milloinka juttu tulee lopulta lehteen asti... Mutta hyvä kun ihanat jutuntekijät kävivät meillä kylässä, niin saatiin monta aiemmin vaan suunnittelun asteelle jäänyttä sisustusjuttua tehtyä, kun oli se kuuluisa viimetinka. Vanhat laatikot löytyivät kotitalomme ulkovaraston vintiltä ja kuurasin ne mäntysuovalla sisäkäyttöön sopiviksi. 


Pääsin jo viimeviikonlopun huvilareissullamme kesätunnelmiin. Onneksi kevät on tänä vuonna niin aikaisessa, että huvilakausikin tulee varmasti pidemmäksi. Ainut iloinen ongelma vaan on, että meillä on toukokuun jokaiselle viikonlopulle jo jotain ohjelmaa, ellei jotain menoa peruta, joten emme pääse pesiytymään huvilalle kunnolla ainakaan vielä toukokuussa. 

Napsin kuvia kameran muistikortin täydeltä, joten näitä huvilakuvia lupailen nyt teidänkin iloksenne tällä alkavalla viikolla. Fiilistellään yhdessä jo pian alkavaa huvilakautta!


We found these old wooden boxes from the attic of our house. Now they are perfect coffee tables in the summer house. They just needed some serious scrubbing before they were house tidy. I promise more pictures from our summer house during this week, so that we will get an early start to the villa season!



Have a great Sunday Evening!
Leppoisaa sunnuntai-iltaa!
Riikka




4 kommenttia:

  1. Kaunista kulunutta pintaa, tykkään kovasti! Lisää huvilakuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulunut puunpinta on kaunista! Laitan lisää kuvia pian kunhan sisustusopinnoiltani ehdin :)

      Poista
  2. Kauniita laatikoita!
    Olen heikkona vanhoihin rapistuneisiin puulaatikoihin ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...