9. elokuuta 2015

Erityinen sunnuntai






Tämä sunnuntai on tuntunut erityiseltä, sillä huomenna alkaa minulla työt ja arki. Olemme käyneet viimeisen lomapäiväni kunniaksi metsäretkellä ja poimineet mustikoita, ihmetelleet suuria siirtolohkareita ja ihmeellisen näköisiä ja värisiä sammalia, nuuskineet suopursujen tuoksua ja syöneet eväitä isolla kivellä palleroporonjäkälän seassa ja katselleet ylilentävää kurkiauraa. Ilma on jo jotenkin syksyisen kuulas, helteestä ei ainakaan meillä ole tänään tietoakaan.

Lapset saavat vielä nauttia viikon verran kesälomasta ukin ja mummin kanssa. Onhan se ihan luksusta, että pääsemme laskeutumaan arkeen näin mukavan leppoisasti, kun vain miehelläni ja minulla on aikaiset herätykset ja muut saavat jäädä vielä nukkumaan. Pikkuhiljaa ensi viikolla täytyy kyllä kääntää lastenkin aamuherätyksiä ja nukkumaanmenoja arkisemmiksi, niin ollaan sitten valmiina eskarin ja koulun alkamiseen 18. päivä. Blogini on ollut kesätauolla viime viikot, sillä lasten kanssa kesäpäivät ovat olleet niin intensiivisiä ja illat venyneet sen verran pitkiksi, ettei blogin kirjoittamiselle ole ollut aikaa. Tärkeintähän on ollut olla läsnä, rakentaa majoja meidän 6veen kanssa, pelata lautapelejä, ihmetellä porkkananvarsien kasvamista huvilan kasvimaalla, pitää peukkuja tomaattien ja mansikoiden punertumiselle, lukea Ronja Ryövärintytärtä, hengailla hellepäivinä (oliko niitä kaikkiaan 3 kpl? :) laiturilla ja kalastaa ahvenvitaa, saunoa ja syödä makkaraa, nähdä ystäviä, ja välillä vain olla. Kyllä siinä päivät kuluvat iloisesti!

Olen varmaan joskus täällä blogissani kertonut, että olen erityisopettaja eli koulujen alkaminen merkitsee myös töiden alkamista. Tilasin uuden lukukauden iloksi Raamiin.fi -verkkokaupasta blogiyhteistyön merkeissä kauniin Erityinen -posterin, jonka vien huomenna mukanani työhuoneeni seinälle. Olen muutenkin valmiina lukukauden alkuun ja ekaan työpäivään, vaatteet on katsottu valmiiksi tuolin selkänojalle, laukku pakattu, lukujärjestys on kalenterin välissä ja kynät teroitettu. Laitoin kaiken jo valmiiksi aamupäivällä, sillä kohta me mennään saunaan ja pesulle, ennenkuin lähdemme illaksi kummitytön 7vee synttäreille miehen serkkuperheen huvilalle tähän melkein naapuriin, alle kilometrin päähän. Meillä on muutenkin ihan huippukivoja huvilanaapureita, terkkuja vaan ;)

Arvoin myös tänään aamulla Raamiin.fi -verkkokaupan kanssa yhteistyössä pidetyn upean julistearvonnan, jonka palkintona on vapaavalintainen 30x40 posteri verkkokaupan mahtavista valikoimista. Arvontaan osallistui kaikkiaan 107 arpaa, kiitos kaikille osallistuneille! Ja arvonnan voittaja on:

Tämähän olisi ihana: http://www.raamiin.fi/julisteet/tekstijulisteet/reason-juliste
Yhdellä mukana, terkuin Mira Prinsessajuttu -blogista

Onneksi olkoon Mira! Otan sinuun yhteyttä mitä pikimmiten!







Kotimaisen Raamiin.fi -verkkokaupan hienoihin julisteisiin kannattaa tutustua, vaikkei arpaonni tällä kertaa osunut kohdalle. Valikoimista löytyy kauniita ja koskettavia Katja Pellikka-Mikkosen runoista painettuja julisteita ja kortteja:

Sinä olet yhtä aikaa
henkäys ja voima
Sinussa on
ajattomuus ja
tämä hetki

Sinussa on jotain 
vallan kaunista
aivan erityistä

Sellainen sinä olet


Aivan erityisen ihanaa sunnuntai-iltaa ja arjen alkamista!
Riikka <3


11. heinäkuuta 2015

Asuntomessut 4/4 - ideoita Kalajoen loma-asuntomessuilta




Viimeinen postaus viime kesän Kalajoen loma-asuntomessujen ideakuvien sarjasta kännistyy tästä terassikuvalla ja alla hulppealla haaveporealtaalla :)





Näkösuojaa terassille koivunrungoilla.






Mustavalkoista terassisisustusta kahden kuvan verran.




Upea musta seinä (vai oliko nuo kaapiston ovet? :)






Makuuhuoneinspiraatiota.




Saunatekstiilejä.




Terassi rajattu reunalta sohvalla ja maisemointia sammaleella, jäkälällä ja kuntalla ja polku tehty askelkivillä.




Köysikaide.




Pihakivetystä ja Pintanikkareiden suosittuja Ecofurn Ekotuoleja*, joita meiltäkin löytyy huvilalta siperianlehtikuusesta tehtynä.




Lisää jäkälää.




Taulusommitelma ja valaisimia.




Kaunis valkoinen keinu.




Ruohokatto ja terassin näkösuoja tehty hirrestä.




Huvilamaista karua pihasuunnittelua.




Ja lopuksi ekoriippumatto, joka on kudottu hukkaputkista :)





Some photos and interior decor ideas from last summer when we visited the Holiday Housing Fair in Kalajoki, Finland. The Housing Fair 2015 has just started in Vantaa.


Tässä oli sato viime kesältä, nythän saadaan jo tuoreita sisustusmarjoja, kun Vantaan asuntomessut ovat juuri käynnistyneet! Minä tässä bloggailen terassilla merituulen tuivertaessa, mutta onneksi kuitenkin ilta-aurinko paistaa. Mies lähti hakemaan lapsia fammon ja faffan luota, jossa he ovat olleet serkkujensa kanssa yökylässä. 

Me olemme maalanneet tänään huvilan tulevaan sisävessaan hyllylevyjä ja allastason levyä, mukava pieni kesäprojekti. Instagramissa @kotilablog näet jo hyllylevyjen värin :)


Iloista lauantai-iltaa itsekullekin, minä lähden saunanlämmitykseen!
Riikka



/ * Blogiyhteistyö - Blog collaboration with Pintanikkarit /

9. heinäkuuta 2015

Asuntomessut 3/4 - ideoita Kalajoen loma-asuntomessuilta




Lisää ideakuvia viime kesän loma-asuntomessuilta, olkaapas hyvät! Yläkuvassa on tuunattu paperipallovalaisimia hiekalla ja kerrossängyn kaide on koristeltu merihenkisesti köydellä.



Alakuvassa arkkitehtuuria hiekkadyyneillä.





Upea vanha matka-arkku. Tuollainen oli itseasiassa myynnissä meidän pihakirppistapahtumassa muutama viikko sitten, en ostanut, vaikka hinta olikin melko sopiva, kun en keksinyt sille oikein mitään paikkaa... Vähän harmittaa näin jälkikäteen, ehkä sille olisi sittenkin paikka löytynyt...






Idea nuotiopaikasta.






Liuskekiveystä ja halkojen säilytystä.






Kaunis valaisin.






Persoonallinen lattiakaivon kansi huvilan omalla nimellä.






Merellinen "kukka-asetelma" ja pöytäkoristeita.






Persoonallinen seinäkoriste.






"Yrttisalko" tehty laittamalla köydellä päällystetty vahva puukeppi (harjanvarsi?) ruukkujen pohjan rei'istä läpi seuraavaan ruukkuun.






Lintukoto.






Koivupöllit istuimiksi ja maalattu valkoisella.






Vaalea sauna, jossa valkoinen kiuas.






Pieniä yksityiskohtia.






Väriläiskä lastenhuoneessa.






Upeaa taidetta kauniisti sisustetussa makuuhuoneessa.






Terassihuonekaluja ja pöytäkoristeita.






Kaunis kattaus, useita toisiinsa sointuvia servettejä.





Lyhdyt rykelmänä.






Some photos and interior decor ideas from last summer when we visited the Holiday Housing Fair in Kalajoki, Finland.


Vielä yksi postaus olisi jäljellä Kalajoelta, saatko näistä ideoita irti?

Huomenna aukevat Vantaan asuntomessujen portit, 
joten pian on blogit taas uusia sisustusideoita pullollaan, jihuu :)
Riikka


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...